Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

VALESOKKELISTA YLEISESTI:

- Valesokkelirakenne on ollut yleisesti käytössä 50-luvun lopulta jopa 90-luvun puoliväliin asti. Näistä rakennuksista merkittävä osa vaatisi pikaisesti valesokkelin korjausta. Nykyään valesokkelirakennetta ei saa enää käyttää ja se onkin luokiteltu riskirakenteeksi.

- Valesokkelirakennuksen tunnistaa usein parhaiten siitä, että sisälattian pinta on lähellä ulkona olevaa maanpinnan tasoa. Myös betonisokkeli nousee näissä rakennuksissa yleensä ulko-oven alareunan yläpuolelle.

- Nykyisen ns. hyvän rakennustavan mukaan puurakenteita ei saa sijoittaa maanpinnan tason alapuolelle. Valesokkelin korjaus on usein sisäilman kannalta oleellista.

- Valesokkelin puurakenteet saattavat usein näyttää ulkoisesti hyväkuntoisilta, mutta vasta alajuoksun irroitus kertoo rakenteen todellisen kunnon. Kannattaakin ottaa muutamasta kohtaa näytekappale ja tutkia alajuoksun alapintaa, josta usein on löydettävissä mikrobien aiheuttamia muutoksia.

- Valesokkelin korjaus nostaa aina kiinteistön arvoa sekä elinkaarta.

Katso linkit:

https://rakennustaito.fi/hometohtorin-klinikka/

https://rakennustarkkailija.com/2018/10/14/valesokkeli-osa-i/

Sisäilmaongelmaisten asuntojen kuntotutkimuksiin ja perusparannusten suunnitteluun voi saada avustusta vuodesta 2020 lähtien Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta. Valtioneuvosto hyväksyi asiaa koskevan asetusmuutoksen 30.12.2019. Alla linkki Tekniikka ja Talouslehden artikkeliin.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/a21ccb40-b77b-4e12-baf3-aae380ab3073?ref=newsletter:bccc&utm_source=Teta_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Teta_Uutiskirje


TERVEYSHAITAT

Valesokkelirakenteen mikrobi/homevauriot voivat usein olla eri sairauksien taustalla, kuten hengityselinsairaudet, ihottumat, uniongelmat ym. Katso linkki: https://homepakolaiset.fi/sisailma-ja-terveys/tutkimustietoa/